Avioliiton päättyessä avioeroon tai puolison kuolemaan yksi ratkaistavista kysymyksistä on omaisuuden jakaminen osapuolten kesken. Omaisuuden jakamista kutsutaan ositukseksi. Sen osapuolia voivat olla puolisot, puoliso ja toisen puolison perilliset tai molempien perillistahot.

Taloudellinen välienselvittely voi nostaa esille monenlaisia ongelmia eikä esimerkiksi eroprosessi suju aina yhteisymmärryksessä.

Avioliittolain 2 luvun 34 §:n mukaan se omaisuus mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa. Avioliiton solmiminen ei siis luo oikeudellisesti yhteistä pesää eikä synnytä yhteisomistusta. Puolisoiden velat ovat henkilökohtaisia. Avioliittolain 52 §:ssä on ilmaistu velkojen erillisyysperiaate. Sen mukaan kumpikin puoliso vastaa yksin siitä velasta, minkä hän on tehnyt ennen avioliittoa tai sen aikana. Poikkeuksena on kuitenkin velka, jonka puoliso on tehnyt perheen elatusta varten (AL 52.2 §). Säännöstä ei kuitenkaan sovelleta puolison ottamaan rahalainaan (AL 52.3 §).

Puolisoilla on avio-oikeuden perusteella oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeuden oikeusvaikutukset alkavat vihkimisestä. Avio-oikeudesta on säädetty avioliittolain 35 §:ssä, ja se koskee myös omaisuutta, joka puolisolla on ollut ennen avioliiton solmimista.

Avio-oikeuden keskeinen merkitys tulee esille avioliiton purkautuessa eroon tai kuolemaan. Avioliiton purkautuessa puolisoiden välinen varallisuussuhde puretaan osituksessa. Osituksessa selvitetään avioliiton osapuolten varat ja velat sekä omaisuus jaetaan. Sikäli kun mainitut varat ja velat ovat avio-oikeuden alaisia, ne muodostavat yhteenlaskettuna puolisoiden yhteisen omaisuuden säästön. Enemmän omistavan puolison tulee toisen puolison sitä vaatiessa suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle siten, että puolisoiden varallisuusasema muodostuu yhtä suureksi.

Aviovarallisuusjärjestelmä rakentuu osittain myös sopimusvapauden periaatteen varaan. Aviopuolisoilla on mahdollisuus muokata heitä koskevaa aviovarallisuusjärjestelmää avioehtosopimuksella siten, että he voivat sulkea joko kokonaan tai osittain avio-oikeuden avioliittonsa ulkopuolelle.

Osituksella tarkoitetaan avio-oikeuden alaisen omaisuuden selvittämistä ja jakamista tilanteissa joissa avioero on tullut vireille tai purkautunut kuoleman perusteella. Ositus on menettely, jossa aviopuolisoiden aviovarallisuussuhde puretaan lopullisesti.

Laissa ei ole nimenomaisesti säädetty osituspakkoa. Kuolemantapauksissa se on kuitenkin ehdoton edellytys laillisen perinnönjaon toimittamiseksi. Oikeus osituksen vaatimiseen ei vallitsevan käsityksen mukaan vanhene.

Normaali sääntöjen mukainen ositus johtaa omaisuuden puolittamiseen. Avioliiton purkautuessa puolittamisperiaate on vahva pääsääntö. Puolittamisperiaatteen säännönmukainen noudattaminen voi johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Osituksen epäoikeudenmukaista lopputulosta varten on avioliittolain 103b §:ssä on säädetty mahdollisuudesta sovitella ositusta.

Jotta ositussopimus olisi pätevä siitä on laadittava kirjallinen sopimus, jonka on täytettävä perintökaaressa säädetyt muotomääräykset.

Toisinaan on kuitenkin tilanteita, jolloin ositus ei ole mahdollista osapuolten keskinäisellä sopimuksella. Tällaisia tilanteita varten avioliittolaissa on säädetty mahdollisuudesta hakea pesänjakajan määräämistä (AL 98 § ja PK 23.4 §). Tämä oikeus on molemmilla osapuolilla. Osapuolia voivat puolisoiden lisäksi olla myös kuolleen puolison perilliset, joten kuolinpesän yksittäinen osakaskin voi hakea pesänjakajan määräämistä.

Jos ositusta koskevat asiat ovat tulleet ajankohtaiseksi, voit ottaa yhteyttä ANKO Lakiasiaintoimiston lakimiehiin. Avustamme mielellämme sinua ositukseen liittyvissä asioissa.