RIKOSASIAT


Talous-, seksuaali-, ihmiskauppa-, maahantulo- ja väkivaltarikokset


Rikoksesta epäillyn tai asianomistajan ei kannata hoitaa prosessia yksin. Ilman avustajaa toimiminen johtaa helposti oikeudenmenetyksiin niin uhrilla korvausten menetyksinä kuin epäillyllä oikeudenmukaisessa rangaistuksessa. Avustaja pystyy kertomaan välittömästi, että millaisiin korvauksiin uhrilla on oikeus ja ajamaan vaatimukset uhrin puolesta. Samoin avustaja pystyy nostamaan esille tapauksen relevantit seikat sekä arvioimaan kohtuullista lopputulosta.

ANKOssa meillä on laajaa kokemusta niin uhrien kuin epäiltyjen avustamisesta. Olemme hoitaneet lukuisia henki-, väkivalta-, seksuaali-, talous-, huume- ja omaisuusrikoksia. Lisäksi meillä on osaamista muun muassa eläin- ja ihmiskauppa-/ paritusrikoksiin.

Avustajan kustannukset rikosasiassa korvaa usein valtio tai vakuutusyhtiö. Näin ollen kustannuksia ei välttämättä edes synny. Avustajan hankkiminen jo esitutkintavaiheeseen onkin yleensä perusteltua. Avustaja pystyy osallistumaan kuulusteluihin ja pyytämään lisäselvitystä jo ennen oikeudenkäyntiä. Näillä toimenpiteillä pystytään turvaamaan oikeudenmukaisen lopputuloksen saaminen istunnossa.

Jos olet joutunut rikoksen uhriksi tai sinun epäillään tehneen rikos, suosittelemme olemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteydessä meihin. Kerromme mahdollisuudesta saada asiassa korvausta valtiolta tai vakuutusyhtiöltä ja haemme kyseiset etuudet puolestasi.

Image